Tervehdys Sotkanmaan asukkaille!
Vuodenaikaan nähden leuto ja vaihteleva sää ovat tehneet kiinteistöjen pihat erityisen liukkaiksi. Pihatiet ja parkkipaikat ovat pysytelleet jäisinä, eikä suojaavaa lumikerrosta ole päässyt muodostumaan. Hankala sää asettaa myös omat haasteet liukkauden torjunnalle. Jään päällä oleva hiekka voi olla itsessään liukas ja lauhalla ilmalla hiekka painuu jään sisään. Myös vesisade tekee pihateistä entistä liukkaampia.
Sotkanmaan kiinteistöjen talvikunnossapidosta vastaa Sotkamon Kiinteistöhuolto. Kiinteistöhuolto hoitaa pihateiden sekä parkkipaikkojen konelumityöt sekä hiekoituksen. Sotkanmaa seuraa pihojen kunnossapitoa säännöllisesti.
Haluamme muistuttaa varsinkin rivitaloasukkaita, että oman pihan liukkaudentorjunta kuuluu asukkaan omalle vastuulle aina pihatieltä olko-ovelle saakka. Myös autojen välien putsaus sekä liukkauden torjunta, mihin koneella ei pääse, kuuluvat asukkaan vastuulle. Jokaisella kiinteistöllä löytyy ainakin yksi hiekoitusastia.
Erityistä varovaisuuttaa pihalla liikkumisessa ja toivottavasti suuremmilta tapaturmilta vältyttäisiin.
Hyvää alkanutta vuotta toivoo Kiinteistö Oy Sotkanmaa.